Päivi Ihamäki
'Maalaaminen on mielen tyhjentämistä', sanoo Päivi Ihamäki, ajatusten vapauttamista kuin kirjan lukisit, mutta olet itse juonen tekijänä'. Luovuuden perustana arkkitehdin työssään hänellä on millimetri, mistä hän yrittää päästä eroon maalauksissaan. Yhtään viivaa hänen töissään ei ole vedetty viivoittimella, kaari ja pyöreä muoto kulkevat mieluummin uskaliaasti vapaana.
Asetelmat ovat hänelle tärkeitä materiaalien ja värien tutkielmia, tekninen koulutus helpottaa tilan hallitsemista, mutta se ei ole hänelle itse tarkoitus. Palettiveitsi tuo Päivin töihin vapauden värien ja muotojen maailmaan, silloin tärkeintä on hetki ja tunnelma. Hän pitää väreistä, mutta hänen työnsä eivät ole väri-ilottelua, pikemminkin hillittyjä ja harkittuja. Jos hän maalaisi lempiväreillään, hänen työnsä olisivat sinisiä, mutta hän tunnustaa omistavansa vain yhden sinisen tauluparin.
Jokaiseen työhönsä hän antaa palan itseään ja osan muistojaan. Taiteen tekeminen on kuin itsensä paljastamista ja sitähän se onkin. Aiheet voivat olla arkisiakin, usein niiden takana on tarina tai oma kokemus, jonka hän haluaa jakaa. Aiheita hän ei etsi, ne ovat lähellä, mutta rakennuksia hän ei mielellään työstä. Ne ovat liian lähellä.
Päivi tunnustaa olevansa utelias ja kokeileva, hän kokeilee mielellään samaa teemaa eri tekniikoin. 'Se antaa töilleni uuden ulottuvuuden', hän sanoo. Pronssista hän on löytänyt hienon uuden haasteen. Haasteet kiehtovat häntä. 'Materiaali on itsessään vahva, mutta tuhatasteisena niin herkkä, onnistuminen ei ole itsestään selvää', hän pohtii. Lukuisat työvaiheet, huolellisuus, ja silti tulos voi olla ennalta arvaamaton - taidetta.
Myös grafiikkaa kokeilleena hän tunnustaa, että se kiehtoo, mutta 'onko se paluuta niihin millimetreihin'… hän pohtii.
Työnsä vuoksi taiteen tekeminen on hänelle kausittaista. Tahtoa olisi enemmän kuin aikaa, vaan taidettahan rakennustaidekin on. Työn puolesta saadut meriitit hän kuittaa hymyllä, ne ovat kuljettaneet häntä uralla hankkeesta toiseen. Taidetta siis melkein kaiken päivää, silti hän kokee olevansa taiteilijan urallaan vasta alussa. Kannustimena häntä vievät eteenpäin Helsingistä saadut yhteydenotot ja kutsunäyttelypyynnöt.
Virtain Taideyhdistystä viime vuodet luotsannut Päivi Ihamäki kertoo saaneensa harrastuksensa kautta kokonaan uuden ystäväkentän. Ystäviltä saadun kannustuksen hän tunnustaa tärkeänä. Olemme erilaisia, näemme ympäristömme erilaisena, tunnemme ja tulkitsemme eri tavoin, silti kuulumme yhteen. Taide on ajaton, taide on elämä.
Asetelmat ovat hänelle tärkeitä materiaalien ja värien tutkielmia, tekninen koulutus helpottaa tilan hallitsemista, mutta se ei ole hänelle itse tarkoitus. Palettiveitsi tuo Päivin töihin vapauden värien ja muotojen maailmaan, silloin tärkeintä on hetki ja tunnelma. Hän pitää väreistä, mutta hänen työnsä eivät ole väri-ilottelua, pikemminkin hillittyjä ja harkittuja. Jos hän maalaisi lempiväreillään, hänen työnsä olisivat sinisiä, mutta hän tunnustaa omistavansa vain yhden sinisen tauluparin.
Jokaiseen työhönsä hän antaa palan itseään ja osan muistojaan. Taiteen tekeminen on kuin itsensä paljastamista ja sitähän se onkin. Aiheet voivat olla arkisiakin, usein niiden takana on tarina tai oma kokemus, jonka hän haluaa jakaa. Aiheita hän ei etsi, ne ovat lähellä, mutta rakennuksia hän ei mielellään työstä. Ne ovat liian lähellä.
Päivi tunnustaa olevansa utelias ja kokeileva, hän kokeilee mielellään samaa teemaa eri tekniikoin. 'Se antaa töilleni uuden ulottuvuuden', hän sanoo. Pronssista hän on löytänyt hienon uuden haasteen. Haasteet kiehtovat häntä. 'Materiaali on itsessään vahva, mutta tuhatasteisena niin herkkä, onnistuminen ei ole itsestään selvää', hän pohtii. Lukuisat työvaiheet, huolellisuus, ja silti tulos voi olla ennalta arvaamaton - taidetta.
Myös grafiikkaa kokeilleena hän tunnustaa, että se kiehtoo, mutta 'onko se paluuta niihin millimetreihin'… hän pohtii.
Työnsä vuoksi taiteen tekeminen on hänelle kausittaista. Tahtoa olisi enemmän kuin aikaa, vaan taidettahan rakennustaidekin on. Työn puolesta saadut meriitit hän kuittaa hymyllä, ne ovat kuljettaneet häntä uralla hankkeesta toiseen. Taidetta siis melkein kaiken päivää, silti hän kokee olevansa taiteilijan urallaan vasta alussa. Kannustimena häntä vievät eteenpäin Helsingistä saadut yhteydenotot ja kutsunäyttelypyynnöt.
Virtain Taideyhdistystä viime vuodet luotsannut Päivi Ihamäki kertoo saaneensa harrastuksensa kautta kokonaan uuden ystäväkentän. Ystäviltä saadun kannustuksen hän tunnustaa tärkeänä. Olemme erilaisia, näemme ympäristömme erilaisena, tunnemme ja tulkitsemme eri tavoin, silti kuulumme yhteen. Taide on ajaton, taide on elämä.