Aikamerkkejä -näyttely ja runoantologia

Nokian Taidetalossa avattiin tiistaina 18.9. kaksiosainen Aikamerkkejä -näyttely sekä julkistettiin runoantologia, samoin nimeltään Aikamerkkejä.

Aikamerkkejä - Traces of time - Urme de timp julkaistiin suomalais-romanialaisen Finroart XXI:n 15v juhlavuoden kunniaksi. Tilaisuuden avajaissanat lausui Eky:n puheenjohtaja Moona Metsoila, Finroartin kiitokset toi hallituksen jäsen ja EKY ry:n kunniapuheenjohtaja Paul Tiililä, ja näyttelyn virallisen avaamisen suoritti puheenjohtaja Mikko Heikkilä Suomi-Romania -seurasta. Kuraattori Pirjo Heino esitteli näyttelyt ja näyttelijä Toni Jyvälä esitti runoja vastajulkaistusta runokirjasta.

Antologiaan valittiin yhteensä satakunta runoa ja kuvaa seitsemältätoista Ekyn tai Finroartin jäseniltä: Suomesta, Romaniasta, Espanjasta, Israelista ja USA:sta. Kaikki runot on alkuperäiskielen lisäksi käännetty myös englanniksi. Suurin osa runoista on suomeksi, muutamia runoja on espanjaksi, hepreaksi ja romaniaksi. Kauniin kirjan ulkoasusta vastaa suunnittelija Mari Laesterä.

Kirjaa työsti vuonna 2010 työnsä aloittanut toimituskunta eli Cris Ciobanu, Pirjo Heino, Anja Mattila Tolvanen, Anneli Kalajoki ja Moona Metsoila.

Aikamerkkejä-runoantologiakirjassa on runoja ja/tai kuvia näiltä taiteilijoilta:
Paco Ariza, Espanja
Nadja Blagoeva, Bulgaria
Varda Breger, Israel
Bucur Mari, Romania
Cris Ciobanu, Romania
Suzana Fantanariu, Romania
Patricia Goldricht, USA
Pirjo Heino, Suomi
Panu Hemminki, Suomi
Tapio Holopainen, Suomi
Aila Koivisto, Suomi
Anja Mattila-Tolvanen, Suomi
Moona Metsoila, Suomi
Irja Rantala, Suomi
Reija Remes, Suomi
Paul Tiililä, Suomi
Eira Viertoma, Suomi

Nokian Taidetalossa oli lisäksi yläkerrassa näyttely, johon saivat kaikki Ekyn jäsenet osallistua. Näyttelyssä olevat taiteilijat:

Pirjo Heino
Natalia Kaleva
Arja Krossbeck
Arja Kunttu

LISÄÄ KUVIA FACEBOOKISSA, KLIKKAA TÄSTÄ SIVUILLE>>