EKY:n näyttelymatka Kanadaan 22.2. - 1.3. 2014
Eurooppalaisen Kulttuuriyhdistyksen kontakti Kanadaan sai alkunsa jo vuosia sitten, kun Filrouge-taiteilijaryhmän vetäjä Lise Lepine otti yhteyttä Paul Tiililään yhteistyötä ehdottaen. Syntyi hanke, jossa kanadalaiset ja suomalaiset taiteilijat työskentelivät pareittain sähköpostiviestien välityksellä, luoden yhdessä taidenäyttelyn.
Näyttely kantoi nimeä Vesi - Water ollessaan Suomessa esillä Hyvinkäällä, Vanhan Villan tiloissa kesällä 2013, ja nimeä Purjeenkudontaa - Tisser les voiles, kun koitti loppuhuipennuksen aika Kanadassa, Quebeckin Shawiniganissa kevättalvella 2014.
Tutustuimme muutamaan Filrouge-taiteilijaan kesällä Hyvinkään näyttelyn yhteydessä, ja tuolloin mukana matkusti myös Shawniganin taidekeskuksen johtaja Louise Martin. Kanadalaisvieraat reissasivat tukevasti Suomessa katsellen, kokien ja keräten muistoja liitettäväksi Shawiniganissa järjestettävään Suomi -tapahtumaan.
Art Center Shawiniganissa, Kanadassa, on jo 15 vuoden ajan järjestetty vuosittain Passeport-tapahtuma, jossa kuukauden ajan tutustutaan johonkin maahan perinpohjin taiteen, ruoan ja työpajojen kautta. Vuonna 2014 oli Suomen vuoro, ja tuon Passeport pour la Finlande -kokonaisuuden avajaisiin, ja sen myötä myös yhteisnäyttelyn avajaisiin, matkustimme Ekystä: Partasen Pirjo ja minä, mukana oli myös Pirjon sisar Eila.
Näyttely kantoi nimeä Vesi - Water ollessaan Suomessa esillä Hyvinkäällä, Vanhan Villan tiloissa kesällä 2013, ja nimeä Purjeenkudontaa - Tisser les voiles, kun koitti loppuhuipennuksen aika Kanadassa, Quebeckin Shawiniganissa kevättalvella 2014.
Tutustuimme muutamaan Filrouge-taiteilijaan kesällä Hyvinkään näyttelyn yhteydessä, ja tuolloin mukana matkusti myös Shawniganin taidekeskuksen johtaja Louise Martin. Kanadalaisvieraat reissasivat tukevasti Suomessa katsellen, kokien ja keräten muistoja liitettäväksi Shawiniganissa järjestettävään Suomi -tapahtumaan.
Art Center Shawiniganissa, Kanadassa, on jo 15 vuoden ajan järjestetty vuosittain Passeport-tapahtuma, jossa kuukauden ajan tutustutaan johonkin maahan perinpohjin taiteen, ruoan ja työpajojen kautta. Vuonna 2014 oli Suomen vuoro, ja tuon Passeport pour la Finlande -kokonaisuuden avajaisiin, ja sen myötä myös yhteisnäyttelyn avajaisiin, matkustimme Ekystä: Partasen Pirjo ja minä, mukana oli myös Pirjon sisar Eila.
Saapuminen Kanadaan
Saavuimme pitkästä matkasta pöllämystyneinä Montrealiin Pierre Elliott Trudeau-kentälle illansuussa lauantaina 22. helmikuuta. Kehomme mielestä oli jo iltamyöhä, mutta paikallinen aika näytti iltapäivää. Passivirkailijalta kuulin, että lentomme aikana Suomi oli saanut jääkiekossa pronssia! Seuraavana päivänä Kanada voitti olympiakultaa, jonka saimmekin monesta lähteestä kuullaJ
Sunnuntaina kävimme tutustumassa Montrealissa kahteen nykytaiteen museoon, Musée des beaux-arts ja Musée d'art contemporain. Erityisesti jäi mieleen jälkimmäisessä koettu Christian Marclayn mielenkiintoinen videoteos The Clock. Teosta varten taiteilija oli koonnut lyhyitä otoksia tuhansista elokuvista, alkaen elokuvahistorian aamuhämäristä päättyen uusimpiin elokuviin. Teos oli synkronoitu siten, että otoksissa nähtyjen kellojen viisarit seurasivat reaaliaikaa.Musée des Beaux-arts
puolestaan esitteli vanhoja mestareita uusin kuvin; esillä oli
Picassolta,
Monetilta ja Matisselta sellaisia vähemmän tunnettuja teoksia,
joita ei juuri
kuvissa näe.
Kävelimme
myös vanhan kaupungin alueella ja satamassa sekä poikkesimme
tiedemuseoon. Kadut
olivat todella jäiset ja liukkaat, lunta oli paljon eikä
jalkakäytäviä oltu
joka paikassa täysin putsattu. Suolaa oli kyllä käytetty,
reippaammin kuin
nykyään Suomessa.
Maanantai
Maanantaiaamuna
aloitimme junamatkan kohti reilun 50 000 asukkaan Shawiniganin
kaupunkia.
Shawiniganin pienoisella rautatieasemalla näimme todella
lumikinosten valtavuuden
ja tunsimme purevan pakkasen.
Taksi vei
meidät majapaikkaamme, Auberge Escapade hotelliin. Hotelli oli
siisti ja mukava,
ja sen huoneet olivat tilavia, sängyt sopivan pehmeitä ja
palvelu ystävällistä.
Hotellin oma ravintola oli oikein tasokas.
Toin
matkalaukullisen taulujani hotellin aulaan, kuten olin
henkilökunnan kanssa
sopinut. Vastaanottovirkailijat ja hotellin johtaja asettivat
taulut kivaksi
pieneksi näyttelyksi.
Lähdimme
saman iltapäivän aikana tutustumaan Shawiniganiin. Hotellilta
oli parin
kilometrin matka keskustaan. Jalkakäytäväkin siellä jossain
paksun hangen alla
oli, mutta me sipsuttelimme varovasti jäisen tien reunaa pitkin.
Keskustassa
huomasimme erään herkkumyymälän mainostavan Passport-tapahtumaa
- olikin ollut
puhetta, että suomalainen ruokakulttuuri tulisi olemaan
Shawiniganissa esillä
eri tavoin.
Löysimme
taidekeskuksen, jonne yhdistyksen näyttely oli määrä pystyttää
ja sovimme
henkilökunnan kanssa tulostamme keskiviikkona. Tapasimme myös
Anu Tuomisen, Ars
Fenica -palkitun nykytaiteilijan, joka oli miehensä kanssa
kokoamassa omaa
näyttelyään Shawiniganin kulttuurikeskukseen. Kuulimme heiltä
hyvästä, suuresta
kirpputorista kävelymatkan päässä, josta Anu oli hakenut
aineksia joihinkin
näyttelynsä teoksiin.
Tiistai
Tiistaille
olimme päättäneet visiitin Quebeckin kaupungissa. Kaiken
kaikkiaan kulkeminen
ilman autoa oli hankalaa ja välimatkat pitkiä, mutta Pirjo ja
Eila saivat
suunniteltua meille reissun kahdella bussivuorolla.
Quebeckissä olisi
ollut paljonkin koettavaa, mutta aikaa ei ollut paljon, koska
olimme
bussivuorojen varassa. Ensimmäiseksi marssimme alueen historiaa
esittelevään
museoon, Musée de la civilisation arts.
Luulimme,
että sieltä löytyisi enemmänkin intiaani- ja
inuiitti-kulttuurien esittelyä,
mutta museon peruskokoelma kertoikin lähinnä ranskalaisväestön
tulosta
alueelle, taisteluista englantilaisten kanssa, yhteistyöstä
intiaaniväestön
kanssa sekä nykyelämästä.
Siirtomaa-aikojen
vaikutuksesta Quebeckin provinssin asukkaista 82 prosenttia
puhuu
äidinkielenään ranskaa, joten ranskalaisuudella on vahva
vaikutus alueella.
Tämä on näkynyt muun muassa pyrkimyksinä erota muusta Kanadasta.
Kaikkea tätä
tuotiin esille museossa nähtävillä olevassa nonstop-filmissä.
Museossa oli
esillä myös quebeckiläisen Pierre Gauvreaun laaja näyttely.
Gauvreau kuoli pari
vuotta sitten 88-vuotiaana ja teki taidetta loppuun asti;
värikkäitä,
hätkähdyttäviäkin maalauksia ja kollaaseja. Uusimmissa töissä
oli mm. käytetty
hauskasti kakkupaperia sapluunana.
Museon
jälkeen kävelimme tuulessa ja lumisateessa vanhan kaupungin
katuja - joka
paikassa oli vielä täydet joulukoristelut esillä. Tunnelma
olikin aika
jouluinen.
Nousimme funikulaarilla eli vaijerikäyttöisellä vaunulla näköalapaikalle. Quebeckin kaupunki on Kanadan ja Yhdysvaltojen ainoa linnoituskaupunki, jonka muurit ovat yhä pystyssä, niistä näimme osan. Viime hetkellä, ennen kuin täytyi jo kiiruhtaa linja-autoasemalle, löysimme viehättävän matkamuistoliikkeen alkuperäiskansojen teemalla.
Nousimme funikulaarilla eli vaijerikäyttöisellä vaunulla näköalapaikalle. Quebeckin kaupunki on Kanadan ja Yhdysvaltojen ainoa linnoituskaupunki, jonka muurit ovat yhä pystyssä, niistä näimme osan. Viime hetkellä, ennen kuin täytyi jo kiiruhtaa linja-autoasemalle, löysimme viehättävän matkamuistoliikkeen alkuperäiskansojen teemalla.
Keskiviikko
Keskiviikkoaamuna
Filrouge-ryhmän vetäjä Lise Lepine tuli yhdessä Gyulein
Tessierin kanssa
noutamaan meitä ja mukanamme matkanneita viimeisiä teoksia
näyttelyyn. Olimme
apuna filrougelaisten pystyttäessä taidekeskukseen tulevaa
Suomi-näyttelyä. Järjestimme yhteen vitriiniin aidot raumalaiset nyplätyt
pitsit, joita
Guylene oli minulta pyytänyt näyttelyyn. Muihin lasikoihin
aseteltiin
Marimekkoa ja Muumeja, lasitaidetta ja lakritsia, saunomiseen ja
ruokakulttuuriin liittyviä esineitä.
Suomesta kertoi muun muassa Timeline-valokuvasarja, joka koostui Marie-Josée Pinardin otoksista. Vuorokauden jokaisesta tunnista oli otettu kuva, joten sarja esitti tunti tunnilta suomalaisen kesäluonnon kulkua hämmästyttävän valoisan keskiyön kautta leppoisaan aamuhämärään.
Guylaine Tessier oli rakentanut näyttelytilaan ruokapöydän, jossa Suomen lukuisia järviä edustivat kulholliset sinisiä lasihelmiä, leivän leikkuualustalla oli murusina Suomessa seinistä irrotettuja palasia; boolimalja oli täynnä kaikenlaisia pieniä muistoja Suomesta, kuten postimerkkejä, kaljapullon korkki, pinssejä… ja menu oli kirjoitettu ranskaksi ja suomeksi.
Suomesta kertoi muun muassa Timeline-valokuvasarja, joka koostui Marie-Josée Pinardin otoksista. Vuorokauden jokaisesta tunnista oli otettu kuva, joten sarja esitti tunti tunnilta suomalaisen kesäluonnon kulkua hämmästyttävän valoisan keskiyön kautta leppoisaan aamuhämärään.
Guylaine Tessier oli rakentanut näyttelytilaan ruokapöydän, jossa Suomen lukuisia järviä edustivat kulholliset sinisiä lasihelmiä, leivän leikkuualustalla oli murusina Suomessa seinistä irrotettuja palasia; boolimalja oli täynnä kaikenlaisia pieniä muistoja Suomesta, kuten postimerkkejä, kaljapullon korkki, pinssejä… ja menu oli kirjoitettu ranskaksi ja suomeksi.
Torstai
Torstaina
koitti koko reissun kohokohta: näyttelymme avajaiset.
Filrouge-ystävämme
tulivat hakemaan meitä jo aamulla. Matkalla keskukseen ja sen
parkkipaikalla
näimme lumihangessa Guylaine Tessierin tekemät suuret
F-kirjaimet, jotka oli
värjätty sini-punaisiksi.
Hauska yllätys odotti heti kun pääsimme ovista sisään: silmiin osui ihan selvää suomen kieltä joka puolella. Talon vahtimestari kiinnitteli parhaillaan loppujakin suomenkielisiä kylttejä: Passeport-tapahtuman teeman mukaisesti uusia opasteita löytyi niin palosammuttimen luota kuin työtiloihin, saleihin tai vessaankin ohjaamassa.
Hauska yllätys odotti heti kun pääsimme ovista sisään: silmiin osui ihan selvää suomen kieltä joka puolella. Talon vahtimestari kiinnitteli parhaillaan loppujakin suomenkielisiä kylttejä: Passeport-tapahtuman teeman mukaisesti uusia opasteita löytyi niin palosammuttimen luota kuin työtiloihin, saleihin tai vessaankin ohjaamassa.
Aamupäivällä
kulttuurikeskukseen tuli joukko koululaisia, uskoakseni
viides-kuudesluokkalaisia. He tutustuivat opettajiensa avulla
Suomi-näyttelyyn
ja kuulivat tukevan peruspaketin maamme asioista. Nuorisolle oli
kovin tuttuja
sellaiset ilmiöt kuin Nokia, Angry Birds ja Mika Häkkinen.
Koululaiset viettivät pitkän tovin myös Purjeenkudontaa-näyttelymme salissa. Me Suomen-vieraat vastailimme lasten kohteliaisiin englanninkielisiin kysymyksiin näyttelyn teoksista. Lapset pyysivät myös saada kuulla suomen kieltä, joten me Pirjon kanssa sitten latelimme heille pätkät omalla kielellämme, ja opetimme heille myös sanat "kiitos" ja terve". Jaoimme lapsille Angry Birds -tikkarit, joita ihmeellisen sattumuksen ansiosta oli juuri tasan oikea kappalemäärä mukanani. Ennen poistumistaan lapset kävivät sanomassa meille vielä "kiitos" yhteen ääneen.
Koululaiset viettivät pitkän tovin myös Purjeenkudontaa-näyttelymme salissa. Me Suomen-vieraat vastailimme lasten kohteliaisiin englanninkielisiin kysymyksiin näyttelyn teoksista. Lapset pyysivät myös saada kuulla suomen kieltä, joten me Pirjon kanssa sitten latelimme heille pätkät omalla kielellämme, ja opetimme heille myös sanat "kiitos" ja terve". Jaoimme lapsille Angry Birds -tikkarit, joita ihmeellisen sattumuksen ansiosta oli juuri tasan oikea kappalemäärä mukanani. Ennen poistumistaan lapset kävivät sanomassa meille vielä "kiitos" yhteen ääneen.
Meitä kävi
jututtamassa muutama toimittaja, valokuvia otettiin ja
televisiokanavan
kuvaajamies kuvasi myös näyttelymme.
Yhä useampia Filrouge-ryhmän jäseniä saapui keskukseen; oli mukava nähdä Suomessa tavattuja kanadalaistaiteilijoita, samoin kuin myös vielä pelkiksi nimiksi sähköpostiketjussa jääneitä muita jäseniä. Olin hyvin iloinen viimein tavatessani oman työparini tässä projektissa, Arline Pronovostin, joka tuli avajaisiin miehensä kanssa.
Sain Arlinelta muistoksi kivisen inuktsukin, inuiittikulttuuriin liittyvän ihmishahmon: tällaisia kivirakennelmia alkuperäiskansat pystyttivät asuinalueidensa lähelle sekä tienviitoiksi että villieläimiä karkottamaan - kuin variksenpelättimet. Tilaisuuteen saapui filrougelaisia kautta aikojen, ja kaikilla oli sovitusti punaiset kengät. Keskustelin yhden ryhmän taiteilijan kanssa, joka kertoi käyneensä Suomessa viimeksi vuonna 1969.
Yhä useampia Filrouge-ryhmän jäseniä saapui keskukseen; oli mukava nähdä Suomessa tavattuja kanadalaistaiteilijoita, samoin kuin myös vielä pelkiksi nimiksi sähköpostiketjussa jääneitä muita jäseniä. Olin hyvin iloinen viimein tavatessani oman työparini tässä projektissa, Arline Pronovostin, joka tuli avajaisiin miehensä kanssa.
Sain Arlinelta muistoksi kivisen inuktsukin, inuiittikulttuuriin liittyvän ihmishahmon: tällaisia kivirakennelmia alkuperäiskansat pystyttivät asuinalueidensa lähelle sekä tienviitoiksi että villieläimiä karkottamaan - kuin variksenpelättimet. Tilaisuuteen saapui filrougelaisia kautta aikojen, ja kaikilla oli sovitusti punaiset kengät. Keskustelin yhden ryhmän taiteilijan kanssa, joka kertoi käyneensä Suomessa viimeksi vuonna 1969.
Avajaisjuhlaan
tuli kaikkiaan noin 130 henkinen yleisö. Kunniavieraina oli
konsuli
Normand Grondin,
joka välitti minulle lähettilään terveiset ja pahoittelut, ettei
päässyt
saapumaan tilaisuuteen, sekä kaupungin nuorekas ja kehuttu
pormestari Michel
Angers. Konsuli kertoi käyneensäkin Suomessa ja hänellä tuntui
olevan hyvät
tiedot maastamme. Pormestari kertoi olevansa lähiaikoina
lähdössä Ruotsiin ja
suunnitteli mahdollisesti tekevänsä pikaisen visiitin Helsinkiin
laivalla.
Konsuli ja
pormestari pitivät juhlapuheet, samoin kuin kulttuurikeskuksen
hymyileväinen
presidentti Josette Allard-Gignac, sekä Suomessakin käynyt
Louise Martin, joka
on yksi keskuksen johtajista. En valitettavasti ymmärtänyt
sanaakaan, koska en
taida ranskankieltä, mutta kuulin, että Louisen puhe oli vankkaa
hehkutusta ja
Suomen kokemuksien ihastelua.
Minäkin nousin lavalle lausumaan muutaman sanan, tuoden Eurooppalaisen Kulttuuriyhdistyksen terveiset ja kiitokset. Järjestäjien pyynnöstä yllätin yleisön puhumalla hetken suomenkieltä puheeni seassa. Pääsinpä rehvastelemaan silläkin, että kaikki Suomen talven lumi näyttää tulleen Shawiniganiin, joka kyllä kuitattiin sitten pian; minulle tarjouduttiin tuomaan hotellille pari matkalaukullista lunta vietäväksi takaisin Suomeen - olisivat kuulemma siitä mielihyvin luopuneet.
Minäkin nousin lavalle lausumaan muutaman sanan, tuoden Eurooppalaisen Kulttuuriyhdistyksen terveiset ja kiitokset. Järjestäjien pyynnöstä yllätin yleisön puhumalla hetken suomenkieltä puheeni seassa. Pääsinpä rehvastelemaan silläkin, että kaikki Suomen talven lumi näyttää tulleen Shawiniganiin, joka kyllä kuitattiin sitten pian; minulle tarjouduttiin tuomaan hotellille pari matkalaukullista lunta vietäväksi takaisin Suomeen - olisivat kuulemma siitä mielihyvin luopuneet.
Suomen
näyttelyssä filrouglaiset olivat esittäneet performanssin, jossa
taiteilijat
kieputtivat itsensä pitkään nauhaan (fil rouge = punainen
lanka). Meiltä suomalaisilta
oli pyydetty jonkinlaista esitystä villaan liittyen, koskapa
näyttelymme oli
Hyvinkäällä ollut vanhassa villatehtaassa. Niinpä Pirjot
Partanen ja Heino
olivat ahkeroineet suuren määrän sinivalkoisia sydämiä villasta
ja huovasta,
virkaten ja koristellen. Partasen Pirjo tehtaili pehmoisia
sydämiä vielä
matkankin aikana iltaisin hotellihuoneessa, joten meillä oli
lähes 90 sydäntä.
Avajaisissa Pirjo kulki kantaen tarjotinta, joka oli kukkuroillaan erilaisia sydämiä, jakoi niitä avajaisvieraille ja kertoi meidän antavan sydämemme heille. Juju oli siinä, että jokainen sai itse valita sydämensä, ja monet käyttivät tehtävään aikaa ja vaivaa. Tästä tempauksesta kuulin ilahtuneet kiitokset monelta taholta, se oli hauska keksintö!
Avajaisissa Pirjo kulki kantaen tarjotinta, joka oli kukkuroillaan erilaisia sydämiä, jakoi niitä avajaisvieraille ja kertoi meidän antavan sydämemme heille. Juju oli siinä, että jokainen sai itse valita sydämensä, ja monet käyttivät tehtävään aikaa ja vaivaa. Tästä tempauksesta kuulin ilahtuneet kiitokset monelta taholta, se oli hauska keksintö!
Jäähyväiset
Illan
päätteeksi sullouduimme isolla joukolla shawiniganilaisen
panimoravintolan alakertaan,
jossa tunnelma oli tiivis mutta sitäkin korkeammalla. Pitkä
projektimme oli tullut
jo tähän: Kanadan avajaiset olivat ohi! Vietimme samalla
läksiäisiämme, se oli
viimeinen iltamme Kanadassa. Mukana juhlinnassa oli konsuli
Normand Grondin, taiteilija
Anu Tuominen miehensä kera sekä kulttuurikeskuksen johtajat
Michelle ja Louise.
Alku- ja
pääruoan välissä lahjoitin projektissa olleen suomalaisryhmämme
tuomisina
Filrouge-taiteilijoille paperijoutsenen, joka oli päällystetty
ranskankielisellä kauneudesta ja taiteesta kertovalla tekstillä.
Lisäksi sieltä
löytyi meidän jokaisen nimet, sekä Katja Juholan, Pirjo Heinon,
Pirjo Partasen,
Anja Mattila-Tolvasen ja minun pienet viestit. Luovutin linnun
Lise Lepinelle.
Lisäksi annoin parilleni Arlinelle Marimekon patalapun ja mustikkasuklaata, sekä muille Filrougen tässä projektissa olleille jäsenille Marimekon hassut munahatut. Sitten olikin enää jäljellä hyvästit; saimme paljon terveisiä vietäväksemme takaisin Suomeen. Tervehdysten lisäksi mukaan tarttui monia hauskoja muistoja sekä pullotolkulla vaahterasiirappia.
Lisäksi annoin parilleni Arlinelle Marimekon patalapun ja mustikkasuklaata, sekä muille Filrougen tässä projektissa olleille jäsenille Marimekon hassut munahatut. Sitten olikin enää jäljellä hyvästit; saimme paljon terveisiä vietäväksemme takaisin Suomeen. Tervehdysten lisäksi mukaan tarttui monia hauskoja muistoja sekä pullotolkulla vaahterasiirappia.
Perjantaiaamuna
alkoi pitkä matka takaisin kotiin, jälleen kautta Pariisin
Charles de Gaulle
-kentän, joka on minulle tuttu eräästä Monopoli-pelistä. Lauantaina
puoliltapäivin
saavuimme Helsinkiin, jossa meidät vastaanotti lumeton maa ja
keväisen lämmin
sää.